torstaina, elokuuta 23, 2007

Valitut palat

En tiedä, olenko tullut tavallista kriittisemmäksi, kun en ole meinannut kehdata esitellä täällä viime päivien keitoksiani ollenkaan. Kokkailua on kyllä harrastettu aina kun vaan on aikaa liiennyt, mutta lopputulokset eivät ole olleet makunsa puolesta kovinkaan kehuttavia.

Esimerkkinä mainittakoon viime viikolla laatimani kasviskeitto, joka maistui tuntikausien hauduttelusta huolimatta lähinnä samalta tomaattipohjaiselta kaalikeitolta, jota söin opiskeluaikana niin paljon, että nykyään pelkkä ajatuskin arveluttaa. Keitto sai onneksi Tabascosta siinä määrin potkua, että sitä lopulta pystyi lautasellisen syömään. Kasvisten virkaa keitossa toimittivat kukkakaali, kesäkurpitsa, selleri, porkkana ja purjo.

Tämä lihapullapata oli puolestaan kovasti tomaattisena muuten ihan mukava kokemus (sopii hyvin kylmeneviin iltoihin!), mutta seuraavalla kerralla voisin silputa lihapullataikinan sekaan myös runsaasti sipulia. Ohje on peräisin Herrankukkaron perjantairesepteistä:

Italialainen lihapullapata

- 800 g paistijauhelihaa
- paketti pekonia pilkottuna
- 100 g parmesaania raastettuna
- 1,5 dl korppujauhoja
- tilkka maitoa
- kaksi munaa
- 1 dl persiljasilppua
- 1 prk paseerattua tomaattia
- 1 prk tomaattimurskaa
- 3 kynttä valkosipulia
- 50 g voita ja 2 rkl oliiviöljyä paistamiseen
- suolaa ja mustapippuria myllystä

Lisukkeeksi spagettia riittävä määrä.

Tee näin:
Sekoita korppujauhot, munat ja tilkka maitoa. Anna imeytyä hetki. Sekoita joukkoon jauheliha, pekonisilppu, persilja ja valkosipuli. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita taikinaksi ja pyörittele pulliksi.

Paista öljy-voi -seoksessa pulliin ruskea pinta isossa kasarissa tai laakeassa kattilassa. Kaada joukkoon paseerattu tomaatti ja tomaattimurska. Sekoita varovaisesti. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla ainakin tunti. Voit heittää mausteeksi myös muutaman oksan timjamia.

Keitä lisukkeeksi pastaa, esim. spagettia, suolalla maustetussa vedessä.

5 Comments:

At 23/8/07 20:40, Blogger Antti Vettenranta said...

Mä olen tehnyt tota niin, että laitan ilmiselvästi vähemmän tomaattia (kuitenkin sen verran että pullat peittyy) ja olen laittanut pienen siivun mozzarellaa jokaisen isohkon lihapullan päälle. Olen huomannut, että jauhettu korianteri ja kumina sopii hyvin mausteeksi pippurin ja suolan lisäksi.

 
At 23/8/07 20:57, Blogger Rosmariini said...

Kiitos vinkeistä! Itse voisin laittaa tomaattia seuraavalla kerralla enemmältikin (ylitän yleensä sen kanssa ohjearvot), mutta pekonia vähän vähemmän.

 
At 25/8/07 15:00, Blogger Vt said...

Pekonia vähemmän? Jeesus, ota minut tykösi!

 
At 25/8/07 17:32, Blogger Rosmariini said...

Oih, olisi pitänyt hoksata panna tuonne alkuun "jotkin kohdat tässä kommenttilaatikossa saattavat järkyttää herkimpiä katsojia" -varoitustarra.

 
At 6/10/08 23:30, Anonymous Anonyymi said...

Mahtava resepti!! Komppaan rosmariinia siinä että tomaattikastiketta olisi saanut olla enemmän. Muuten noudatin reseptiä, mutta pekonin sijaan (unohtui kauppalistalta) laitoin chorizoa pieneksi silputtuna ja sipulia lihapulliin makua antamaan. suosittelen!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails