perjantaina, tammikuuta 03, 2014

Parasta pastaa?



Vuosi vaihtui uuteen, ja vieläpä harvinaisen mukavissa merkeissä, kun ympäri Suomea hajaantunut vanha ruokakerhomme kokoontui pitkästä aikaa. Jos olemme aiemmin viettäneet rapujuhlat lokakuussa ja hirvipeijaiset ennen hirvestyskauden alkamista, tällä kertaa oli vuorossa juhannusjuhlat keskellä talvea.

Nyt on syöty siis silliä ja melkein uusia perunoita, grillattu, juotu sahtia ja maisteltu mansikkakakkua. Sääkin oli Etelä-Suomessa vuoden vaihtuessa huomattavan kesäinen. Hyttysiä ei sentään ollut liiemmin kiusana.

Loppuvuoteen mahtui muitakin juhlia, mutta niistä lisää tuonnempana. Pastanjauhajana koen nimittäin tarvetta aloittaa uuden blogivuoden pastareseptin postaamisella.

Muutama vuosi sitten etsin netistä "hyvän pastakastikkeen", mutta nyt päätin tarttua "parhaaseen".

Ensimmäinen hakutulos vei Myllyn parhaan pastaohjeeseen, jota tietenkin piti testata:

Se paras pastakastike (2-3:lle)

2 rkl ruokaöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 keltasipuli
250 g lohifileesuikaleita
1 dl viipaloituja tuoreita herkkusieniä
1 tl currya
1½-2 dl (ruoka)kermaa
3-5 rkl maustettua (laktoositonta) tuorejuustoa (esim. ruohosipuli)
1 tl suolaa
Lisäksi:
keitettyä makaronia

Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää lohisuikaleet, herkkusieniviipaleet sekä curry ja anna ruskistua kevyesti. Lisää kerma ja anna kypsyä, kunnes kastike hieman sakenee (n. 10 min.). Lisää lopuksi tuorejuusto ja sekoita, kunnes juusto sulaa kastikkeeseen. Tarjoile pakkauksen ohjeen mukaisesti keitetyn pastan kanssa.

9 Comments:

At 3/1/14 02:09, Blogger Emilia said...

Oma "paras" pastakastike koostuu palvikinkusta, tuoreista herkkusienistä ja paprikasta. Tietenkin ryyditettynä sipulilla ja valkosipulilla ja sellaisella kermavalmisteella mitä itse kunkin omatunto ja lanteet kestää. Herkkujen herkkua!

 
At 3/1/14 02:14, Blogger Rosmariini said...

Kiitos, Emilia! Kaikkein parhaat kommentit sisältävät aina vinkkejä parempiin kokkauksiin.

Lisäksi jouduin nostalgian valtaan. Paprikoiden ja herkkusienten yhdistelmästä tuli mieleen opiskeluaikojen herkkupasta.

 
At 3/1/14 12:40, Blogger Virpi said...

En muuten jostain syystä olisi osannut ajatella sieniä osana lohipastaa. Miksi en?!

Mun suosikkilohipasta on maailman simppelein; sipulia, valkosipulia kuullotukseen pannulle, sekaan kylmäsavulohta, tuorejuustoa ja mustapippuria. Sotketaan pastan sekaan ja päälle vielä parmesania ja lisää mustapippuria myllystä. Varsinaista pikaruokaa!

 
At 3/1/14 13:00, Blogger Rosmariini said...

No kieltämättä! Jotenkin lohi riittää aina ainekseksi yksinään. :D

 
At 5/1/14 04:47, Anonymous Jani said...

Tulipa nälkä pelkästä kuvasta... :)

 
At 6/1/14 15:42, Blogger Taina said...

Siis oliko tämä oikeasti parasta?

 
At 6/1/14 15:52, Blogger Rosmariini said...

Lohipasta on toki hyvää, mutta jos kaikkein parasta etsitään, niin itse henkilökohtaisesti liputan enemmän tomaattikastikkeiden puolesta.

 
At 7/1/14 18:11, Anonymous Kirsi said...

Aika korkealla tuon maailman parhaan pastan listalla on sitruuna-anjovispasta, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Reseptin alkuperä on avokadopastastaan tunnettu Safkaa-kirja - ja se pesee tuon (täysin yliarvostetun, IMHO) tunnetumman pastakollegansa mennen-tullen.

Resepti löytyy kuuklesta - ja valmistuu kädenkäänteessä. Suosittelen kokeilemaan!!

 
At 7/1/14 22:03, Blogger Rosmariini said...

Vautsi, niinpä löytyykin. Tuotahan pitää kokeilla. Kiitos vinkistä!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails